Kesän 2016 suurin tavoite oli pyrkiä kasaamaan ajue jokaiseen kauden ajuekokeeseen, että Noa voisi yrittää viimeistellä käyttövalionarvonsa myös siinä lajissa. Kesä oli huikeaa mylläystä ja niin vain saimme SAM-16 kokeessa todistaa maailmanhistorian ensimmäistä vinttikoirien juoksulajien kolmoisvalion valmistumista, kun Noan ajue onnistui nappaamaan viimeisen vaadittavan sertin ja Noasta tuli nyt myös FI KVA-A. Tunne tätä muistellessa on edelleen täysin sanoinkuvaamaton, olemme erittäin ylpeitä ja onnellisia tästä historiallisesta saavutuksesta. Tulevana kesänä ajuekokeet kutsuvat edelleen, sillä Noan lapset onnistuivat myös kunnostautumaan ajuekentillä yhden sertin verran.
Noa kirmasi myös radalla juosten Pohjoismaiden ratamestaruuskisoissa pronssia ja Suomen ratamastaruuskisoissa hopeaa. Lisäksi Noa sai Suomen salukikerhon Vuoden Ratajuoksijaveteraani-kiertopalkinnon.
Noan ja Salman lapset A-pentueestamme ovat tarjoilleet ilonhetkiä omistajilleen kotona ja kokeissa. Navi (Athene Noctua) osallistui kolmeen maastokokeeseen ja saavutti kaikissa kokeissa sertin. Lisäksi Navi ehti juosta kaksi ratalähtöä ja hipoi viimeisessään käyttövalioaikaa pysäyttäen kellon aikaan 34,04s. Tämä lähtö toi Naville myös Suomen Salukikerhon vuoden ratatulokas VSP-kiertopalkinnon. Siitä se lähtee!
Halo (Arenaria Interpres) juoksi viisi maastokoetta ja saavutti neljä sertiä. Ratakisoissa Halo juoksi siskonsa vanavedessä lähelle kv-aikaa ajalla 34,06s.
Milo (Accipiter Imitator) osallistui kahteen maastokokeeseen ja juoksi urosten kolmanneksi Hailuodon dyyneillä kauden päätöskokeessa saaden myös sertin. Miloakin tulemme varmasti näkemään kisakentillä jatkossakin, samoin kuin juoksu-uraansa kaudella 2017 aloittelevia Sitkua ja Saphiraa (Ardea Cinerea ja Anas Discors).
Milo 2 vuotta. Kuvat: Jukka Timonen
Keväälle suunniteltuja pentutreffejä väki kuuluu odottavan innolla ja harrastuskärpänen näyttää puraisseen useita omistajia. Tämä lämmittää myös kasvattajan mieltä, on ihana nähdä että koirien kanssa touhuaminen innostaa ja palkitsee.