tiistai 10. helmikuuta 2015

3 viikkoa!

 

Pennut ovat tänään kolme viikkoa vanhoja ja kasvavat hurjaa vauhtia. Silmät ovat kaikilla auki ja kaikki ovat kävelleet jo hyvän tovin enemmän tai vähemmän vankasti.  Painihetkiä ja paperien ja toistensa ravisteluyrityksiä saamme todistaa päiväpäivältä enemmän! Pennut ovat rauhallisia ja tyytyväisiä, enimmäkseen myös hyvin hiljaisia ja rentoutuvat välittömästi käsiteltäessä ja muita toimenpiteitä suoritettaessa. Joukossa ei  toistaiseksi näy suuria päällepäsmäreitä eikä ketään, joka jäisi aina muiden jalkoihin, joten toistaiseksi ovat aika tasaista sakkia. Reippaita, kontaktinhakuisia, uteliaita ja luottavaisia. Pieni poikamme on mitä mainioin apulainen käsittelyyn totuttelussa, hänellä riittää intoa ja hellyyttä jokaista uteliasta karvapalloa kohtaan. Allaolevissa kuvissa pennut ovat hieman alle kolme  viikkoa vanhoja. Alkavat jo näyttää Persoonilta!

Ylläolevassa kuvassa ipanoiden pentutakit, joiden ompelun aloitin jännityksissäni jo synnytystä odotellessa.  Olinkin ihan unohtanut jakaa takkien kuvan täällä!


 Amy 19vrk

 Bernadette 19vrk

 
 Hofstadter 19vrk

 
 Kripke 19vrk

 
 Penny 19vrk

 Priya 19vrk

 Sheldon 19vrk

Winkle 19vrk


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti