Pennut vuorokauden ikäisinä.
Mittasin Salman lämmön kuumemittarin toiminnan varmistaakseni ensimmäisen kerran torstaina 15.1. ja tämä oli 54 tiineysvuorokausi. Lämmön ollessa jo tuolloin alhainen (37.2) päätin jäädä seuraamaan lämmön kehittymistä jo siitä, sillä vuorokausia oli varsin vähän. Seuraavana päivänä lämpö olikin laskenut alle 37 asteeseen. Salman itsensä ollessa täysin normaali, lähdin levottomana töihin tietäen, että Arto kuitenkin tulisi muutaman tunnin päästä kotiin.
Perjantain aikana lämmöt lähtivät taas nousuun, jääden sahaamaan koko viikonlopuksi 37.0-37.6 välille. Viikonloppuun kuului klassisia synnytystä edeltäviä merkkejä, kuten läähättelyä ja löysää mahaa, joten viikonlopun tunnit tuntuivat erityisen pitkiltä, kun mitään ei kuitenkaan tapahtunut. Tietysti se oli hyvä, että ei tapahtunutkaan, koska oli kuitenkin vielä varsin aikaista. Mutta koska merkkejä selvästi oli ilmassa, niin omaan henkilökohtaiseen huolipussiin heilahti murhe mahdollisesti liian aikaisin syntyvistä pennuista ja pelko polttoheikkoudesta ja ja ja.. Kaikkea mistä nyt ihminen voi tarpeeksi väsyneenä vain keksiä murehtia. Mainittakoon ettei suvuissa ole mm. polttoheikkouksia esiintynyt.
Maanantaina 19.1. (tiineysvuorokaudella 58) Salman olot alkoivat hetkellisesti olla jo todella tukalia. Se oksensi päivän mittaan paristi, märisi, tärisi, läähätteli ja haki huomiota. Lämpötilakin alkoi löytää selvän ja tasaisen laskusuunnan, tippuen ensimmäistä kertaa sitten perjantain alle 37 asteen. Varauduin siihen, että seuraavana yönä saatettaisiin sitten kuitenkin jo synnyttää.
Tiistaiaamuna 20.1. Salma oli yhä onnellisesti yhtenä kappaleena ja huoltojoukot hermoraunioina. Olin toki pitänyt visusti muistissa sen, että sekä Salman sisko, että äiti synnyttivät vuorokauden kuluttua lämmön laskemisesta, joten arvelin tuon kuitenkin siirtyvän tiistai-iltaan. Nopeasti tiistaiaamun edetessä valkeni kuitenkin, ettei Salma halua synnyttää illalla, vaan järjesti meille virka-aikasynnytyksen, mikä hyvin itsestäänsujuvana mahdollisti myös poikkeuksellisen reaaliaikaisen raportoinnin etäjännittäjille.
Ensimmäinen pentu Priya syntyi 11:16 ollen pentueensa suurin. Syntymäjärjestys tämän jälkeen oli Penny, Sheldon, Kripke, Amy, Bernadette. Bernadetten jälkeen oli tunnin tauko, jonka jälkeen syntyi ensimmäinen menehtyneinä syntyneistä pojista ja sen jälkeen puolen tunnin kuluttua vielä Hofstadter. Tilanteen ja Salman rauhoituttua arvelin pentujen olleen siinä, kellokin oli sopivasti sitä luokkaa, että oli aika hakea poika päiväkodista. Ihmetys olikin suunnaton, kun Salma oli kaikessa hiljaisuudessa omia aikojaan synnyttänyt vielä yhden tytön arviolta puolentoistatunnin päästä Hofstadterin syntymän jälkeen. Winkle, märisevä ja vauhdikas bonustyttömme, jäikin viimeiseksi elossa syntyneeksi pennuksi ja noin viiden ja puolen tunnin kuluttua, valmistautuessamme ensimmäiseen yöhön, Salma synnytti vielä toisen menehtyneen pojan. Jos en millään meinannut päästä yli ensimmäisestä menehtyneenä syntyneestä pojasta, aiheutti tämä toinen lähinnä pelokkaita tunteita; "toivottavasti näitä kuolleita ei enää tule lisää". Eikä niitä koskaan tullut, Salman lämpö asettui suht ripeästi normaalilukemiin ja laatikossa tuhisi onnellinen emä kahdeksan kauniin lapsensa kanssa.
Lääkärimme näkemyksen mukaan on aivan mahdollista, että toinen näistä kuolleista pennuista olisi voinut aiheuttaa synnytyksen käynnistymisen kaltaisia oireita, mutta koska muut eivät olleet valmiita, se ei kuitenkaan edennyt ennenaikojaan.
Pennut syntyivät kuolleita myöten itse ja ilman erityistä avustusta, lukuunottamatta Pennyä, jonka istukka jäi jumittamaan kanavaan pennun ollessa jo ulkona. Kalvoista päästyään istukka oli edelleen jumissa ja Pennyn reuhtoessa itseään raivokkaasti, päätin leikata napanuoran poikki ennen kuin se ehtisi aiheuttaa vahinkoa itselleen. Valitettavasti kuitenkin nyt, pentujen ollessa vajaan kahden viikon ikäisiä, näyttää siltä että Pennylle on muodostunut pienenpieni napatyrä. Se ei ole suuri, joten nähtäväksi jää, onko se sulkeutunut jo omia aikojaan ja jää kosmeettiseksi, pieneksi rasvapalloksi Pennyn napaan, vai kasvaako se pennun mukana ja vaatiiko se operointia. Ensimmäisen menehtyneen pojan jälkeen syntynyt Hofstadter jäi myös hetkeksi jumittamaan syntyessään, mutta tuli kuitenkin omin avuin kovasti reuhtoen ja kiireellä maailmaan.
Salma oli suoranainen supersynnyttäjä, tyyni ja rauhallinen ja kaikki pelkoni ja jännitykseni osoittautuivat aiheettomiksi. Kaikista raastavinta koko toimituksessa oli odottaminen! Se jännityksen määrä on ihan käsittämätön ja odotellessa todella ehtii kertaamaan kaikki ne asiat, jotka voivat huonosti sattuessaan mennä vikaan. Kaikki sujui kuitenkin hienosti ja lopulta myös varsin vauhdikkaasti ja Salma on omaksunut uuden roolinsa mallikkaasti. Huolellisesti ja tarkasti se laskee pennut ennen ja jälkeen ulkoilun ja ylpeänä esittelee pentujaan kyläilijöille. Vaikka tuttuja tavatessaan sen ensimmäinen prioriteetti näyttäkin olevan saada mahdollisimman paljon huomiota vain itselleen, ennen kuin saattelee kyläilijät pentulaatikon äärelle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti