perjantai 13. maaliskuuta 2015

7 viikkoa!

Pennut ovat jo seitsemän viikkoa vanhoja ja edessä on viimeinen viikko, ennen kuin alkavat lähtemään uusiin koteihinsa. Pentutarkastuksessa ja tunnistusmerkinnässä kävimme viime viikon perjantaina ja tarkastuksessa kaikilla pennuilla oli asiat kunnossa ja täytyy kyllä antaa erityismaininta näille poikkeuksellisen tahtotilan ja rauhallisuuden omaaville, eli Penny, Amala ja Kripke eivät pukahtaneet yhtikäs mitään, kun sirua laitettiin. Siis ei edes Amala, joka tavallisesti on porukan protestilaulaja.

Erilaisiin vieheisiin on tutustuttu ja kävimmepä viikonloppuna koko pentulauman voimin tutustumassa myös Saphiran tulevaan kotiin. Ei voi kuin olla tyytyväinen siihen, minkälaisella itsevarmuudella pennut ottivat haltuunsa vieraan pihamaan ja vierailta koirilta tuoksuvan talon. Pontevasti ne ryntäsivät kylässäkin eteiseen kurkkimaan, kuka ovesta tuli kulloinkin sisälle. Luottavaisin mielin odotamme ensi viikkoa ja pentujen edessä häämöttäviä uusia seikkailuja!


Kotiasiatkin ovat mallillaan, sillä tätä kirjoittaessani vain yksi tyttö hakee vielä sitä oikeaa ja yhteistyökykyistä kotia. Penny (Aethia Cristatella) on täysin isänsä tahdolla ja "menen, koska voin ja jos en voi, niin ainakin yritän"-mentaliteetilla varustettu sitkeä ja kontaktinhakuinen, sosiaalinen tyttö, joka on aina ensimmäisten joukossa kiipeämässä syliin ja etsimässä yhteistä tekemistä ihmisen kanssa. Nopeasti syttyvä sähäkkä Penny taitaa myös rauhoittumisen ja harvoin häslää mitään, ellei oikeasti ole jotain meneillään. Penny on erityinen juuri siksi, että se muistuttaa luonteeltaan niin paljon Noaa, joka on järkähtämätön ja määrätietoinen harrastuskaveri. 

Tässä tasan seitsemän viikkoa vanhojen A-pentujen potretit.


 Navi (ex-Amy)  7 weeks (reserved)

 Hofstadter 7 weeks (reserved)

 Kripke 7 weeks (reserved)

 Penny 7 weeks

 Saphira 7 weeks (reserved)

 Halo (ex-Sheldon) 7 weeks (reserved)

 Sitku 7 weeks (reserved)

Amala 7 weeks (reserved)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti