maanantai 2. maaliskuuta 2015

Kuvia ja analyysiä

Tänään tiistaina A-pennut täyttävät kuusi viikkoa! Pennuille on valittu rekisterinimet, osa  on jo saanutuuden perheen antaman kutsumanimenkin. Ihan ei vielä oma suu taivu kaikkiin uusiin kutsumanimiin, mutta sitkeästi opettelemme! Pennut ovat reippaita, uteliata ja hirvittävän kontaktinhakuisia ja kiinnostuneita kaikista ihmisistä, tunkevat epäröimättä ennestään tuntemattomienkin syliin ja ovat aivan mahdottoman vietikkäitä. Karva"vieheissä" roikutaan viimeiseen asti, ne suussa muristaan ja niiden kimppuun hyökätään määrätietoisesti. On ollut ilo huomata, että vaikka tämä porukka on eläväistä ja touhukasta, ne kaikki kuuntelevat ihmistä tarkasti ja rauhoittuvat syliin tarvittaessa kesken leikkienkin. Ulkoilu ja autoilu on aloitettu ja hyvin nämä suhtautuvat myös matkustamiseen ja viileään ilmaan.

Luonteenpiirteetkin alkavat olla selvemmin ja selvemmin esillä ja erityinen maininta täytyy antaa Pennylle (Aethia Cristatella) joka on paitsi isänsä näköinen, myös tismalleen isänsä päättäväisyydellä ja määrätietoisuudella siunattu. En voi edes kuvailla omaa häkellystäni seuratessani sitä toistojen määrää, mitä Penny tekee, jos se on päättänyt jotain. Kerta kerran perään, epäonnistumisten jälkeen, se vain yrittää ja yrittää. Penny on sinnikäs ja sitkeä ja mahdottoman sosiaalinen. Se kiipeää sylissä pentukasassakin läjän päälle päästäkseen mahdollisimman lähelle ihmisen kasvoja, aivan vain tapittaakseen silmiin. Kertakaikkisen mainio tapaus! Ja olihan tuo ensimmäinen joka kiipesi sohvapöydälle olohuoneessa. Ja sohvalle pentuhuoneessa.. Vain, koska se jaksaa yrittää.

Hofstadter on porukan johtaja ja Sitku (ex-Priya) tapittelee ihmisiä silmiin äitinsä tavoin. Saphirassa (ex-Bernadette) on viikinkimäistä tarmoa ja voimaa ja se on tavallisesti aina paikalla, kun painiminen alkaa. Yleensä osallisena, eikä niinkään erotuomarin pilliin puhaltamassa :D Amy on edelleen porukan sitkein sähikäinen, jolla on veljensä Sheldonin tavoin ihan armoton vietti. Ne tarraavat leluihin kiinni kuin pienet piraijat! Amy on muutenkin jotenkin erikoistapaus, olen ihan tavattoman ihastunut sen asenteeseen. Kripkessä on kaksi puolta, eikä pelkästään nassunsa kuvioinnin, vaan myös henkisten ominaisuuksiensa osalta. Se on seesteinen ja rauhallinen Zen-koira, joka katselee ja  tarkkailee ja hetken analysoituaan riehaantuu telmimään. Kompakti Kripke pitää tehokkaasti ja äänekkäästi puoliaan pentupaineissa ja vetäytyy aika-ajoin meditoimaan omiin oloihinsa. Rauhoittumiskykyinen, reipas lapsi on hänkin. Amala (ex-Winkle) on tietäväinen pentu, joka osaa kyllä ilmoittaa kun on vailla, ihan mitä tahansa.

Alamme näköjään erikoistua näihin ei-ihan-tasaviikoin otettuihin potretteihin ja allaolevat kuvat otimmekin sunnuntaina. Tässäpä siis nähtäville liki kuusiviikkoisten poseeraukset!


 Nox Infinita Athene Noctua (Almost 6 weeks)


 Nox Infinita Anas Discors (Almost 6 weeks, reserved)


 Nox Infinita Aquila Audax (Almost 6 weeks, reserved)


 Nox Infinita Accipiter Imitator (Almost 6 weeks, reserved)


 Nox Infinita Aethia Cristatella (Almost 6 weeks)

 Nox Infinita Arenaria Interpres (Almost 6 weeks, reserved)


 Nox Infinita Ardea Cinerea (Almost 6 weeks, reserved)


 Nox Infinita Amazilia Decora (Almost 6 weeks, reserved)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti